fbpx

Category: Sisustussuunnittelu

Me suomalaiset sisustamme yleensä ns. varman päälle. Suurin pelkomme sisustamisessa on se, ettemme vain kyllästyisi valitsemiimme ratkaisuihin nopeasti. Emme uskalla valita värillistä sohvaa, verhoja, mattoja jne. Pyrimme ajattomaan sisustukseen ja silti valitsemme keittiöremontin yhteydessä trendikkään välitilalaatan, joka 90% tapauksista vaatii päivittämistä jo viiden vuoden päästä. Ei kovin loogista, eihän?

(Kuva ruskeasta nahkasohvasta on otettu Habitat liikkeessä. Yksi erittäin ajaton materiaali on konjakin värinen nahka. Se yleensä vain paranee vanhetessaan!)

 

1-DSC01136

Onneksi sohvateollisuus on noteerannut pelkomme ja tarjoaa aina vain enemmän irtopäällisillä olevia malleja. Monet ostavatkin sohvahankinnan yhteydessä kahdet päälliset. Suosittelen elämään ns. reunalla ja valitsemaan harmaiden ja valkoisen värin rinnalle oman lempivärin. Monelle on käynyt niin, että tuo lempiväri onkin jäänyt käytetyimmäksi päälliseksi. Niin hassulta kuin se kuulostaakin värillinen sohva saattaa ollakin se ajaton vaihtoehto. Kaiken lisäksi valitsemalla värin joka esim. yhdistyy tilassa olevan taulun väriin tai on muuten sidottu tilassa jo oleviin sävyihin, tekee huoneesta persoonallisen – asujansa näköisen. Sisustusta ei myöskään pysty lokeroimaan mihinkään tiettyyn sisustustrendiin, joka menee nopeasti ohi. Monet luulivat tekevänsä ajattomia valintoja ruskean/beigen trendin vallitessa. Nyt näemme, miten trendikkäitä ja aikaan sidottuja valintoja ne olivatkaan. Käykö nykyisen harmaan trendin kanssa samoin – sen aika näyttää!

Mikäli kaipaat apua ajattoman sisustuksen luomiseen, ota yhteyttä niin autan sinua valitsemaan juuri oikeat sävyt ja materiaalit kotiisi!

Johanna Kangas
040 5387 456
johanna.kangas@nonnadecor.fi

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että ihastut johonkin kalusteeseen, mattoon, kankaaseen jne. ihan täyttä päätä etkä näe mitään muuta kuin ihastuksesi joka paikassa. Olet täysin satavarma ihastuksestasi ja vain odotat päivää, kun saat sen kotiisi. Kun sitten vihdoin koittaa SE päivä huomaat, ettei se oikeastaan ihan niin hyvin sovikaan. Oikeastaan se ei sovi alkuunkaan kotiisi…

 

1-Stockholma furniture and light 2016 108

Sisustussuunnittelussa törmää aina välillä vastaavaan tilanteeseen asiakkaan kanssa. Asiakas esittelee löytönsä intoa puhkuen ja joudut valitettavasti sanomaan hänelle EI. Sohva – tai mikä sitten onkaan kyseessä – on liian iso ja raskas tai väärän värinen, mallien, tyylinen jne. Löydät asiakkaallesi uuden sohvan, joka sopii tilaan kooltaan, tyyliltään jne. ja on selvästi asiakkaan maun mukainen. Asiakas hyväksyy valintasi ja jatkat suunnittelua tietysti perustuen jo tehtyihin päätöksiin. Sitten tulee päivä, jolloin projekti alkaa olla lähes valmis ja saavut asiakkaan luo. Kuulet, että hän onkin käynyt jo tilaamassa sohvan ja päätyi omaan valintaansa, juuri siihen mikä oli liian iso ja raskas, väärän värinen tai mallinen jne.

 

1-Stockholma furniture and light 2016 010

Tilanne on äärimmäisen turhauttava. Mietit mikä meni vikaan? Miksi asiakas ei uskonut sinua? Vastaus löytyy tekstin alusta. Asiakas on saanut pakkomielteen johonkin eikä hänen päätään käännä enää mikään. Lisäksi harmittaa asiakkaan puolesta tuplasti – hän maksoi turhaan suunnittelusta ja sai kaupan päälle tilaan sopimattoman kalusteen.

 

1-DSC08526

Miksi sitten sisustussuunnittelija palkataan? Siksi, että hän sanoo asiakkaalle EI ja KYLLÄ sekä osaa perustella kantansa hyvin. Jos valitset tämän niin et voi valita tätä vaan tämän jne. Siitähän suunnittelijalle maksetaan. Jos päädyt palkkaamaan sisustussuunnittelijan ota vakavasti hänen ehdotuksensa. Hänellä on varmasti hyvät perustelut ajatuksilleen ja jos ei ole niin vaihda suunnittelijaa! Suunnittelijan pitää AINA pystyä perustelemaan valinnat asiakkaalle. Jos olet puolestaan hyväksynyt jonkin suunnittelijan ehdottaman tuotteen ja tulet katumapäälle ilmoita siitä hänelle heti. Silloin hän tietää tilanteen ja keskeyttää suunnittelun etkä maksa turhasta työstä.

 

1-DSC08612

Olen itse jo oppinut sen, että saadessani pakkomielteen alkaa hälytyskelloni soida. Jos sitten kuitenkin päädyn ostamaan tuotteen, niin ostan tuotteen AINA avokaupalla / täydellä palautusoikeudella. Näin vältyn virheostokselta, joka pakkomielle lähes 100% on.

Johanna Kangas
040 5387 456
johanna.kangas@nonnadecor.fi

Ota yhteyttä

Johanna Kangas
sisustussuunnittelija

Talvionkuja 5
04300 Tuusula - Finland
+358 40 5387 456

Nimi
Email
Viesti

Kiitos! Viesti lähetetty.
Virhe! Tarkasta tekstikentän puutteet.
GDPR – Tietosuoja