fbpx

Tag: Kukkakimppu

Kevät alkaa olla käsillä ja ainakin minä alan jo kuumeisesti kaivata luonnon heräämistä uuteen eloon ja vihreyteen. Yleensä puutarhakuumeeni on pahimmillaan loppu keväästä, jolloin kaikki puutarhaliikkeet alkavat olla täynnä mitä kauniimpia kasveja ja ruukkuja. Odotan silloin malttamattomana yöpakkasten loppumista ja maan lämpiämistä, jotta saisin istuttaa edes pari – lue 20 – kasvia maahan. Tuntuu, että tämä ”kuume” alkaa joka kevät aina vain aikaisemmin. Oloani ei ole yhtään helpottanut se, että olen viime päivinä etsinyt meneillään olevaan suunnitteluprojektiini viherkasveja ja siksi viettänyt aikaa mm. Plantagen ja Bauhaus -liikkeissä. Mikä ihana vihreys!

1-Stockholma furniture and light 2016 439 (2)

Jo viime vuoden Tukholman kalustemessuilla kiinnitin huomiota osastoilla olleisiin viherkasveihin ja varsinkin ”kukkakimppuihin”, jotka olivat tehty erilaisista vihreistä oksista. Vähän kuin kukkakaupassa olisit jättänyt varsinaiset kukat ostamatta ja tehnyt kimpun erilaisista vihreitä oksista, joita yleensä vain lisätään kimppuun tuomaan vihreyttä. Yksittäisiä oksia on maljakkoon laitettu jo pitkään, mutta nyt olen törmännyt uutena ilmiöinä näihin kukkakimppuihin.

1-Stockholma furniture and light 2016 290 (2)

Tämä on erinomainen tapa tuoda kotiin kevättä ilman, että ostaa joka viikko uusia kukkia. Vihreät lehdet kestävät maljakossa pitkään varsinkin, jos muistat vaihtaa veden usein. Tällä hetkellä trendikäs Peikonlehti, isolehtinen Eucalyptus ja sulkamainen Unelma ovat kauniita maljakossa.

1-DSC08592

Ensikerralla, kun menet kukkakauppaan pyydä floristia tekemään sinulle kimppu erilaisista vihreistä oksista. Voit ostaa lisäksi muutaman yksittäisen oksan mukaan ja laittaa ne ”yhdenkukan” maljakkoon eri puolille kotia. Näin saat edullisesti maljakkokukkia, jotka tuovat kevään vihreyden kotiisi!

1-Stockholma furniture and light 2016 547-001

Tai miten olisi samal-terraatio! Tosin vähän joutuu vielä lumen alta kaivamaan.

Trendikkäitä viherkasveja ovat mehikasvit, kaktukset ja köynnöstävät amppelikasvit. Hanki kotiisi esim. kolmen pienen viherkasvin ryhmä ja valitse toisistaan poikkeavia lehtimuotoja niin saat luotua mielenkiintoisen kukkaruukkuasetelman.

1-Stockholma furniture and light 2016 226

Palmut ovat seuraava viherkasvitrendi, joten katselepa niitä jo sillä silmällä!

Johanna Kangas
040 5387 456
johanna.kangas@nonnadecor.fi

 

Ota yhteyttä

Johanna Kangas
sisustussuunnittelija

Talvionkuja 5
04300 Tuusula - Finland
+358 40 5387 456

Nimi
Email
Viesti

Kiitos! Viesti lähetetty.
Virhe! Tarkasta tekstikentän puutteet.
GDPR – Tietosuoja